sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Villamatto ja lisää kuvia yläkerrasta

Löysin kirpputorilta kaksi isoa villamattoa, jotka nappasin heti matkaani. Toisen matoista ostin siskolleni ja toinen löysi paikkansa yläkerran vierashuoneesta.

Villamatoista ei ole aikaisempaa kokemusta, mitä nyt netistä luin hoito-ohjeita, joten käyttökokemuksia olisi kiva kuulla. Nämä ovat siististi pidetyt, tuuletin vain pihalla ennen kuin toin sisälle. Villamatoilla näyttää olevan aika paljon hintaa, joten maksamani 15 euroa/matto taisi olla ihan hyvä diili.

Vierashuone yläkerrassa on melko suuri. Tarkoitus on pitää huone simppelinä ja avarana. Pientä ideaa kuitenkin on siitä, mitä huone vielä kaipaa.


Maton kuviointia lähempää.

                        

Verhotanko uupuu vielä. Luultavasti jatkan samalla linjalla kuin alhaallakin, eli pitkät läpikuultavat valkoiset verhot tähänkin huoneeseen.



                        

Ruskea pöytä, pinnatuoli ja musta penkki, ovat kaikki isovanhempieni aikaisia huonekaluja, tuoli ja penkki ovat vain saaneet uuden värityksen. Ei voi sanoin kuvailla miltä tuntuu ajatella, että sama talo ja samat huonekalut ovat nähneet niin paljon elämää ennen meitä.

 Tällä hetkellä olen enemmän kuin tyytyväinen huoneeseen ja pientä lisäystä sisustukseen sitten ajan mittaan.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Makramee

Hiukan taas trendeissä jäljessä, mutta ryhdyin solmimaan tällaista macramee-seinävaatetta. En ole lainkaan näppärä käsitöissä, mutta tämä solmujen teko vie täysin mukanaan. Teen ihan fiilis pohjalta ilman mitään virallista ohjetta, joten saa nähdä millainen tästä lopulta tulee.



keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Selkeyttä makkariin

Tiedättehän sen tilanteen, kun alkaa sisustamaan yhtä huonetta uudelleen ja heti tulee olo, että muutkin huoneet kaipaavat ehdottomasti sitä jotain..

Yläkerran huoneesta tuli niin ihanan avara ja valoisa, että alakerran makuuhuone alkoi ahdistamaan samantien. Haluan tilaa, selkeyttä, avaruutta! 

Pyörittelin sänkyä jokaiselle seinälle ja mietin miten saisin huoneesta viihtyisän. Sänky seilasin samalle paikalle missä se oli ollutkin, mutta pientä muutosta sain silti aikaan. 

Sängyn yläpuolelle pääsi ruskea peili, joka on ollut hetken aikaa jäähyllä sisustuksesta. 
Ja keittiöstä roijasin mustan kiikun kontrastia tuomaan. 
Nyt puuttuu matto. Ehkä joku vaalea pyöreän muotoinen olisi kiva?


Ehkä annan huoneen olla tällä erää, eiköhän niitä ideoita vielä tule. 



maanantai 25. heinäkuuta 2016

Remonttia yläkerrassa

Meillä on yläkerrassa kaksi makuuhuonetta, joista toinen on ollut nyt remontin alla. Huoneesta on tarkoitus tulla vierashuone, mutta hieman kyllä houkuttaa siirtyä sinne itsekin. Seiniin laitettiin kipsilevyt ja maalattiin valkoiseksi. Lattia oli ennen männyn värinen ja nyt se maalattiin sävyllä ice princes, eli hieman harmaasen taittava valkoinen.  Tänään huone saatiin viimeisteltyä listoilla ja pääsin siivoamaan. Ja pitihän minun päästä heti kalustamaan huonetta.

Ai että kun tykkään! Ja huomenna jatkuu..

 

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Parvekepuutarha

Kuten jo mainitsinkin, äitini on melkoinen multasormi. En tiedä miksei minulta löydy tuota samaa vihergeeniä, mutta toivottavasti se vain piilottelee jossain ja puhkeaa vielä joskus loistoonsa.

Perjantain kunniaksi tämän kesän kukkia äidin parvekkeelta:

Kukkateline on Ikeasta ja siihen mahtuu 12 kukkapurkkia. Telineen saa käännettyä myös kulmaan sopivaksi. Kun koottiin tätä, pohdittiin siskon kanssa, että tää ois aika makee ihan sisällekkin, yrteille tai muulle pikkutavaralle, jopa lastenhuoneeseen.

Tomaattiakin löytyy kukkien seasta.


Näiden kukkasten kera toivotan ihanaa viikonloppua!

torstai 21. heinäkuuta 2016

DIY-amppeli


Solmin muutaman amppelin äidin kukille tänään. Naruna käytin juuttinarua, kun sitä löytyi jo valmiiksi kotoa. Ohjeen nappasin tästä blogista ja se on varmasti yksi helpoimmista mitä vaan voi olla.

Pitää solmia itsellekin muutama samanlainen. Ensin täytyy vaan käydä ostamassa kasvit.. niitä kun ei tältä "viherpeukalolta" valmiiksi löydy kuin tasan kaksi. Ihme, että nekään raukat ovat pysyneet hengissä olemattomasta kastelusta huolimatta.


Äidiltä sen sijaan löytyy viherkasveja ja kesäkukkia vaikka muille jakaa (itse hän on tuskin samaa mieltä.). Otinkin äidin parvekkeen väriloistosta kuvia talteen amppeleiden solmimisen lomassa ja niitä siis ensi kerralla.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Sitä kalkkimaalia mullekin


Sunnuntaina kävin katsomassa olisiko Kärkkäiseltä löytynyt nyt monessa blogissa hehkutettua kalkkimaalia, mutta sieltä ei maalia saanut. Onneksi huomasin tänään paikallisen nettikaupan, PPDecoran, sivuilta maalia löytyvän ja laitoinkin heti kaksi purkkia tilaukseen. Ja malttamattomalle parasta oli se, että sain noutaa maalit heti tänään, koska samalla paikkakunnalla asutaan.

Sävyiksi valitsin Dusty bluen sekä Black velvetin.


Maalauskohteena oli nämä vanhat pinnatuolit, joista yhden olen maalannut vaaleanpunaiseksi jo vuosia sitten. Ja kuten olin blogeista lukenut, maali tarttui hyvin pintaan ilman mitään karhennuksia.

Tuoleissa on nyt yksi maalikerros ja maalia jäi vielä ainakin puoli purkkia, eli riittoisaa on. Mustaan tuoliin aion sipaista vielä sinne tänne maalia, mutta sinisestä tuolista tuli jo mieleinen.

Kalkkimaali on kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen! Nyt vain miettimään mihin loput maalit käyttäisin..




Joko kalkkimaali villitys on käynyt läpi teidän huonekaluja?

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Jogurttimansikat



Iltapäiväkahvi mielessä laitoin pakkaseen kourallisen mansikoita, jotka kastoin ensin luonnonjogurtissa. Mansikat olivat kylmässä reilun puolituntia, kun pikaisesti järjestelin kotia parempaan kuntoon. Myöhemmin luin netistä jonkun laittaneen jogurtin sekaan hieman tomusokeria, täytyy testata ensi kerralla sitäkin!


Nyt ajattelin käydä metsästämässä kalkkimaalia, jota nyt useassa blogissa hehkutetaan! Maalauskohde, tai oikeastaan montakin on jo mielessä..!:)

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Laiska mansikan perkaaja

Jep, minä olin eilen laiska perkaaja.. Mansikat toki sain pakkaseen, meni niitä suuhunkin ja jätinpä vielä osan jääkaappiin myöhempää herkuttelua varten.


Mutta keittiön sijaan perkaus paikkana oli olohuone, miksikö.. No että pystyin samalla katsomaan Downton Abbeyta, johon olen jäänyt totaallisesti koukkuun! Löytyykö muita faneja?

Ja voi mahoton, miten herkullisia mansikoita!



perjantai 15. heinäkuuta 2016

Yhdestä kimpusta kukat koko kotiin




             Hain tänään Lidlistä kauniin kukkakimpun neljällä eurolla, mutta..

            Kotona erottelin kukat moneen eri maljakkoon, ja nyt näitä värikkäitä piristäjiä löytyy keittiöstä, makuuhuoneesta ja olohuoneesta.

            Sain kukkia neljään maljakkoon ja vihreän oksan saksin tuikkukippoihin, joihin hain vielä muutaman kukan pihalta väriä tuomaan.

                                                                 


                       

 Liljojen aukeamista jäädään vielä odottelemaan.

Ihanaa viikonloppua!